Kello on kohta yksi yöllä, joten aivot ovat puoliksi unessa, silti ei vielä nukuta.
Menen ulos ja kesäyön hellä viileys hyväilee kasvojani ja iltakasteen kostuttama nurmikko hivelee varpaitani, on lämmintä. Ajattelen, että suomalainen kesäyö on sitten kaunis. Valoa ja lämpöä piisaa, mukava ja rauhoittava hiljaisuus vallitsee ympärilläni - ei saa vaan nukuttua millään.
Kuljen takapihalle ja tähyilen auringon värittämää taivasta ja mieleeni tulevat Leinon Nocturne sanat: "Kesäyön on onni omanani... "
Kesäyö tummenee ja mietin, että kesäyössä on jotain satumaista, ehkä taikaakin,
kiitos nousee sydämestäni: Luoja on viisaudessaan luonut jotain näin upeaa.

 

Palaan sisälle ja istun puoliunessa työpöytäni ääreen, en malta mennä nukkumaan. Otan helmen toisensa perään käteeni ja kiedon niihin hopealankaa. Kohta niistä yhdistyykin tulen ja laavan muodostama ketju.

 

 

Otan isomman laavakiven käteeni, katson sitä, kääntelen ja vääntelen. Mietin, mitä siihen tekisin.
Teen spiraalin toisensa jälkeen, laitan tulenhehkuisen kristallin ja riipus on valmis.

 

 

Ajattelen, että nukkumaankin pitäisi mennä, mutta en malta, koska kesäyön taika ja helmien lumous vaikuttavat minussa vielä sen verran, että teen alkamani työni loppuun.

 

 

Ihastelen koruani, jossa tuli ja laava leikkivät keskenään salaperäistä leikkiään. Hopea ei ole kolmaspyörä, vaan on löytänyt vuorovaikutuksen tulen ja laavan kanssa.
Kaikki on niin sulassa sovussa yhdessä. "Täydellistä", ajattelen hiljaa itsekseni, "täydellistä".

 

 

Olen tyytyväinen työhöni ja katselen himmeässä valaistuksessa koruani, kuinka sen tulenhehkuiset kristallit taittavat valoa ja tummat laavakivet luovat oman puhumattoman mystisen tunnelmansa.

 

 

Ajattelen, että tämä tarvitsee seurakseen jotain muutakin; korvikset, sormuksen tai rannekorun.
Uni kuitenkin voittaa tahtoni ja tyytyväisenä vielä, kesäisen yön salaperäisyyden ja taian rippeet mielessäni ja ihollani käyn nukkumaan.

 

 

Aamulla herään pirteänä ja hyvin levänneenä, vaikka yöunet jäivätkin lyhyeksi.
Heräsin tulenhehku ja kevyt musta kimallus kaulallani.

 

 

Vielä kerran yritän säilöä kesänyön taikaa ja tunnelmaa.

 

 

Tuntuu, kuin kaikki olisit ollut vain unta